Maailman syöpäpäivä 4.2. - Paras mahdollinen hoito kaikille

Tänään, 4. helmikuuta, vietetään maailman syöpäpäivää. Tämän vuoden teemana on Kaikille paras mahdollinen hoito. Syöpähoidon yhdenvertaisuus herättää aika ajoin hyvin tunnepitoista keskustelua, eikä ihme. Siitä huolimatta, että Suomessa kaikki saavat laadukasta hoitoa varallisuudesta tai statuksesta riippumatta, kaikki hoito ei kuitenkaan ole jokaisen potilaan saatavilla.

Paras mahdollinen hoito - mutta miten?

Tämä on aihe, josta minulla olisi valtavan paljon sanottavaa. Taustani vuoksi tarkastelen kokonaisuutta monesta eri näkökulmasta: potilaana, alan ammattilaisena, yhdistystoimijana ja poliitikkona. Avaan ajatuksiani toiveiden muodossa. Toiveet eivät itsessään vielä muuta asioita, mutta toiveet ovat tienviittoja, jotka ohjaavat omaa toimintaani. 

Potilaana toivoisin, että ihminen nähtäisi kokonaisuutena. Hoito keskittyy vahvasti sairauden parantamiseen, mutta miten huolehditaan ihmisten toimintakyvystä ja elämänlaadusta syöpähoitojen jälkeen? 

Potilaan kanssa tulisi keskustella hoitojen moninaisista vaikutuksista ennen niiden aloitusta, mutta myös niiden jälkeen. Erityisesti pitkäaikais- ja myöhäisvaikutuksista jaetaan hyvin vähän tietoa. Samaan aikaan kun yhä useampi paranee syövästä, yhä useampi myös kärsii syövän ja sen hoitojen vaikutuksista elämään. Tätä ei nykyisellään huomioida riittävästi.

Alan ammattilaisena toivoisin, että palliatiivisen hoidon ja saattohoidon osaamiseen panostettaisiin. Loppuvaiheessa syöpäpotilaita hoidetaan niin kotona, hoivakodeissa kuin sairaalan osastoillakin. Kaikkialla tulisi olla tarvittava osaamisen oireiden tunnistamiseen ja hoitoon. Valitettavasti näin ei ole. Pahimmillaan se tarkoittaa sitä, että potilas joutuu kärsimään elämänsä viimeiset hetket, vaikka kärsimys olisi ollut hoidettavissa.

Valtakunnallisen syöpäyhdistyksen puheenjohtajana toivoisin, että järjestöjen asiantuntemusta ja potilasnäkökulmaa hyödynnettäisiin syövän hoidon suunnittelussa entistä enemmän. Paljon puhutaan siitä, että hoito suunnitellaan yhdessä potilaan kanssa. Käytännössä potilaalla ei kuitenkaan ole juurikaan mahdollisuuksia osallistua hoidon suunnitteluun, vaan se rajoittuu lähinnä mahdollisuuteen valita ottaako hoidon vastaan vai ei.

Toinen merkittävä kokonaisuus on syöpätutkimuksen rahoitus. Koska Suomessa populaatio on pieni, kansainvälistä tutkimusta täällä tehdään suhteellisen vähän ja uudet hoitomuodot tulevat Suomeen pitkällä viiveellä. Jotta uudet innovaatiot hoidossa saadaan käyttöön mahdollisimman nopeasti, syöpätutkimuksen tulee tapahtua Suomessa. Syöpätutkimuksen julkinen rahoitus on vähentynyt viime vuosina ja se on entistä enemmän yksityisten lahjoitusten varassa. Tämän osalta on tehtävä kurssin muutos.

Poliitikkona toivoisin, että syövän hoito nähtäisi merkittävänä poliittisena kysymyksenä, jonka parantamiseen löytyisi yhteinen tahtotila. Ei riitä, että on tehty kymmenien sivujen mittaisia syövän hoidon suunnitelmia, jos niitä ei oteta käyttöön. Esimerkiksi "kuntoutussuunnitelma jokaiselle syöpäpotilaalle" on jo nyt kirjattuna kansalliseen syövän hoidon suunnitelmaan 2014-2025, mutta se toteutuu ani harvan kohdalla. Se on häpeällistä. Syöpähoidot ovat kalliita, mutta olemme valmiita panostamaan niihin. Silti emme ole lähes kymmenen vuoden aikana edistyneet kuntoutuksen tarjoamisessa, vaikka sen kulujen on arvioitu olevan noin 1 prosentti syövän hoidon kokonaiskustannuksista. Tähän on saatava muutos.

Osallistuin tänään myös Eurooppalaisen Suomen järjestämään webinaariin EU:n syöpäsuunnitelma tulee - olemmeko valmiita? Tämä oli hyvä avaus laajemmalle keskustelulle. Suomessa meidän tulee sitoutua EU:n asettamiin tavoitteisiin ja toimenpiteisiin. Euroopassa syöpätapaukset ovat kasvussa ja syöpiä diagnosoidaan muuta maailmaa enemmän: vuosittain 2,7 miljoonaa. Lisäksi syöpäkuolemia tilastoidaan 1,3 miljoonaa. Jotta suunta saadaan muutettua, meidän on toimittava - yhdessä.