Pakkotyö ei ratkaise hoitajapulaa
14.09.2022
Olen demarina tavattoman pettynyt hallituksen esitykseen potilasturvallisuuslaista. Pakkotyöllä ei ratkaista hoitajapulaa.
Ymmärrän, että ministerin on virkavastuun nojalla tämä laki pitänyt tuoda käsittelyyn, koska lakon toteutuessa ihmisten henki voi olla uhattuna.
Miten samaan aikaan hoitajat ovat niin korvaamattomia, että heidät on saatava töihin keinolla millä hyvänsä, mutta työolojen ja palkkauksen parantamisen sijaan parhaana keinona nähdään pakko?
Ennen kuin kukaan ehtii sanomaan mitään teho-osastoista, niin kyllä, mielestäni henkilöstön riittävyys siellä tulee varmistaa. Mutta niin olisi pitänyt varmistaa myös tänä kesänä, kun esimerkiksi Porvoossa ja Oulussa suljettiin tehovalvonnan paikkoja "normaalitilassa". Missä oli huoli silloin?