Sairaanhoitajat tekevät arvokasta työtä, johon kaikki eivät pystyisi
Tänään vietetään kansainvälistä sairaanhoitajapäivää. Kuluneen vuoden aikana hoitajat ovat olleet mediassakin paljon esillä koronapandemiasta johtuen. On puhuttu hoitajien työn arvostuksesta ja palkkauksesta sekä hoitoalan tulevaisuudesta. Osa on vaatinut hoitajille lisää palkkaa, osa puolestaan ihmetellyt miksi työstä pitäisi maksaa nykyistä enemmän.
Tämä teksti on julkaistu myös Länsiväylässä 20.5.2021.
Viimeisimpänä keskustelua on herättänyt kätilön työ. Kuluneella viikolla eräs kätilö kirjoitti Helsingin Sanomissa 9.5. kätilön työn olevan vaativaa asiantuntijatyötä, mitä se onkin. Kommenttikentässä tultiin kuitenkin välittömästi pätemään siitä, kuinka sairaanhoitajan tai kätilön työ ei ole vaativaa asiantuntijatyötä kuin ani harvoin - ja tällöinkin kommentoijan mukaan lähinnä silloin, jos esimerkiksi suunnitellaan hoitoprosesseja tai johdetaan osastoa. Kommentoijan mukaan sekä kätilön että sairaanhoitajan työ on suorittavaa työtä, johon kuka vain pystyisi lyhyen perehdytyksen jälkeen.
Omassa työssäni sairaanhoitajana hoidan paljon palliatiivisia potilaita ja saattohoitopotilaita sekä tuen omaisia heidän luopumisprosessissaan. Hoito tapahtuu kotioloissa, jolloin hoitajan tekemällä tilannearviolla on valtava painoarvo. Ensinnäkin uskallan väittää, että kaikista ei olisi tähän työhön sen henkisen vaativuuden vuoksi. Toisekseen tähän työhön ei todellakaan kykenisi lyhyen perehdytyksen jälkeen, sillä jokainen kuolema ja sitä edeltävä ajanjakso on ainutlaatuinen.
Nuoresta iästäni huolimatta olen ollut hoitoalalla yli 10 vuotta. Aistit ovat harjaantuneet lähestyvän kuoleman merkkien havainnointiin. Aiemmin olen toiminut pääasiassa ikääntyneiden kanssa, mutta nykyisessä työssäni kohtaan paljon eri ikäisiä. Esimerkiksi kuolemaan johtava muistisairaus näyttäytyy ihmisen viimeisinä elinviikkoina hyvin erilaisena kuin parantumaton syöpä. Syöpäpotilaiden vointi voi romahtaa hyvin äkillisesti ja siitä huolimatta, että kuolemaa on osattu odottaa, se tulee jollain tasolla kuitenkin monesti yllätyksenä.
Tässä työssä on oltava jatkuvasti aistit avoinna, jotta osaa oikeaan aikaan ottaa oikeat asiat esille. Ei ole helppoa ottaa puheeksi kuolemaa ihmisen kanssa, jonka suhtautumista asiaan ei tiedä ja jonka usein tapaa vasta ensimmäistä tai korkeintaan ensimmäisiä kertoja. Miten puhua kuolemasta kunnioittavasti, kenenkään rajoja rikkomatta, mutta kuitenkin realistisesti ja liikaa kaunistelematta? Sitä voi jokainen miettiä.
Tämä on vain yksi esimerkki kaikkien niiden vaativien kokonaisuuksien joukossa, joita me sairaanhoitajat ja muu hoitohenkilökunta kohtaamme päivittäin. Kyse ei ole yksittäisistä tehtävistä, vaan työ vaatii laajojen kokonaisuuksien hallintaa. Ollaan siis ylpeitä tekemästämme työstä, vaikka kaikki eivät työn vaativuutta ymmärräkään.
Taru Salovaara
Sairaanhoitaja, lähihoitaja