Yksityistäminen ei ratkaise sosiaali- ja terveyspalveluiden perusongelmaa
Kuva: Pixabay.
Heti alkuun haluan tehdä selväksi: en vastusta yksityisten palveluiden käyttöä. Yritysten työntekijöilleen tarjoama työterveyshuolto tai yksityislääkärillä käyminen vakuutuksen turvin tai omasta valinnasta ovat hyviä esimerkkejä siitä, milloin yksityiset palvelut toimivat. Todellinen vaihtoehto nämä ovat kuitenkin vain osalle väestöä. Harvalla yksinhuoltajalla, pätkätyöläisellä, nuorella, työttömällä tai ikäihmisellä on mahdollisuutta valita.
Yksityistä sektoria (ja kolmatta sektoria, mutta tässä tekstissä keskityn ennen kaikkea yksityiseen sektoriin) tarvitaan täydentämään julkisia palveluita. Ongelmalliseksi asia muuttuu siinä vaiheessa, kun julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut halutaan yksityistää. Pohjimmiltaan yksityinen sektori tavoittelee aina voittoa. Hyvinvointialueille osoitettua rahoitusta sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamiseen on jo nyt kritisoitu riittämättömyydestä. Ihmettelenkin suuresti, miten yksityinen sektori pystyisi tuottamaan palvelut julkista sektoria halvemmalla ja samalla käärimään voitot päältä?
Palvelusetelit osana yksityistämiskeskustelua
Palveluseteliä voidaan käyttää tilapäiseen hoitojonojen purkamiseen tai sellaisten palveluiden tarjoamiseen, joita julkisen sektorin ei ole järkevää tuottaa itse. Näiden vaalien alla Kokoomus ei ole puhunut yhtä vahvasti yksityistämisen puolesta kuin aiemmin, mutta palveluseteleiden käytöstä sen sijaan sitäkin ahkerammin. Palvelusetelin käyttö kuulostaa yksinkertaiselta ratkaisulta, mutta pohjimmiltaan sillä vain peitellään isompaa ongelmaa - nimittäin julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden jatkuvaa alibudjetointia.
Li Andersson kirjoitti viime viikolla osuvasti palveluseteleiden käytön ongelmallisuudesta: "Mutta kun palveluseteleitä esitetään pysyvänä ratkaisuna perusterveydenhuollon ongelmiin, pitää hälytyskellojen alkaa soida. -- Turussa kokoomuksen johdolla on esimerkiksi päätetty ottaa käyttöön palveluseteli terveyskeskusten yleislääkärin vastaanotoille. Eli: ensin alibudjetoidaan ja supistetaan julkisen perusterveydenhuollon palveluita eikä panosteta riittävästi henkilöstön aseman parantamiseen. Kun jonot pitenevät eivätkä kuntalaiset pahimmassa tapauksessa edes saa yhteyttä omaan terveyskeskukseen, esitetään palveluseteliä ja verovarojen kanavoimista kaupalliseen terveysbisnekseen keinona nopeuttaa ihmisten hoitoon pääsyä."
Korona-aikana julkisen sektorin palveluista on siirretty henkilökuntaa sinne minne on tarvittu. Esimerkiksi terveysasemilta, hammashuollosta, kouluterveydenhuollosta ja neuvoloista niin testaukseen, jäljitykseen, rokotuksiin kuin osastotyöhönkin. Tämä on luonnollisesti johtanut toiminnan supistamiseen ja samaan aikaan yksityinen on pystynyt tarjoamaan palvelua entiseen tapaan. Tietenkin se saa tilanteen näyttämään siltä, että yksityinen sektori toimii julkista paremmin, mutta yksityisellä sektorilla ei myöskään ole ollut velvollisuutta jakaa ennestäänkin vähäistä henkilöstöresurssia uusiin tehtäviin. Sekä hoitovelka että sosiaalinen velka on kasvanut dramaattisesti ja vaihtoehtona on joko loputon jonojen purku tai se, että laitetaan aidosti perusterveydenhuolto kuntoon.
Vanhustenhuollon tila varoittava esimerkki yksityistämisestä
Viimeisten vuosien aikana olemme lukeneet lukuisia varoittavia esimerkkejä yksityistämisen seurauksesta, etenkin vanhustenhuollosta. Törkeitä hintoja, liian vähän henkilökuntaa, sänkyyn sitomista, jopa hengenvaarassa olevia hoidettavia... Tässä vain muutamia nostoja.
Kun työskentelin itse yksityisessä hoivakodissa kaikki hankinnat perustuivat halvimpaan hintaan. Aina ei edes hankittu tarvikkeita riittävästi. Kun tilattiin vaippoja, niitä ei tilattu enempää kuin kolme kappaletta vuorokautta kohde. Kun sanoin, että nämä eivät tule riittämään runsaasti kastelevalle vanhukselle, todettiin että niiden on riitettävä - eihän kenelläkään kulu yli kolmea vaippaa vuorokaudessa. Seuraavaksi samat vanhukset kärsivät toistuvista virtsatieinfektioista, joita hoidettiin toistuvin antibioottikuurein. Jokainen voi miettiä kuinka inhimillistä toimintaa tämä on.
Yksityisestä sektorista on maalattu etenkin Kokoomuksen toimesta ruusuinen kuva. "Yksityisellä sektorilla maksetaan parempaa palkkaa, yksityiseltä sektorilta saa aina nopeasti apua, yksityiseltä sektorilta järjestyy vanhuksille hoivapaikka, kun julkinen ei sitä pysty tarjoamaan." No, näinhän asia ei ole. Esimerkiksi vanhusten hoivan puolella palkkaus on lähes poikkeuksetta useita satoja euroja kuussa julkista sektoria jäljessä. Monin paikoin hoitajamitoitusta on vääristelty häikäilemättömästi kirjoittamalla työvuorolistaan jopa sellaisien henkilöiden nimiä, jotka eivät a) tee ylipäätään hoitotyötä b) ole töissä kyseisenä päivänä. Kannattavan yritystoiminnan kannalta välttämätön voitto revitäänkin sekä hoitajien että hoidettavien selkänahasta.
Tietenkin on myös olemassa yksityisiä hoivayksiköitä, joissa tarjotaan kaikin puolin laadukasta hoitoa ja rahalla saa käytännössä mitä vain. Mutta jälleen palataan perusongelman äärelle: rahalla saa, mutta entäpä ne, joilla sitä ei ole? Jätetäänkö heidät hoitamatta tai heitteille?
Mitä pitäisi tehdä?
Ratkaisu on yksinkertainen. Julkisen perusterveydenhuollon vahvistamiseen tarvitaan lisää resursseja. Toisin sanoen rahaa, mutta myös lisää henkilökuntaa. Erityisesti terveyskeskustyötä tulee kehittää siten, että se on mielekäs vaihtoehto alan ammattilaisten keskuudessa. Tässä avainasemassa on henkilökunnan kuuleminen nykyisen työn epäkohdista ja halu korjata ne.
Kun sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta hyvinvointialueille vuoden 2023 alussa, kunnille jää nykyistä paremmat mahdollisuudet tehdä todellista terveyttä edistävää työtä esimerkiksi urheilun ja kulttuurin kautta. Tämä jos mikä on tuhannen taalan paikka. Tällä tavoin voimme paitsi säästää rahaa pitkällä tähtäimellä, parantaa myös ihmisten toimintakykyä ja elämänlaatua. Ja se jos mikä on arvokasta niin yksilölle kuin koko yhteiskunnallekin.