Syöpään sairastuneiden yhdenvertaisuus vaatii toimenpiteitä

Syövän ennaltaehkäisy, varhainen toteaminen, kokonaisvaltainen ja yksilöllinen hoito sekä syöpään sairastuneiden kuntoutus ovat itselleni paitsi sydämen asia, myös teema, jota olen vahvasti osaltani edistänyt kaikilla sektoreilla, joilla vaikutan. Eilisessä aluevaltuuston kokouksessa pyysin ennakkoon poikkeuksellisesti pidemmän, 5 minuutin puheenvuoron ja mahdollisuuden näyttää koontidian (liitteenä tässäkin tekstissä myöhemmin). Alla puheenvuoroni syöpästrategian toimeenpanoon liittyvään aloitteeseeni.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kuulijat,

Eriarvoisuus tappaa. Nyt ei ole aikaa viivytellä.

Vaikka syöpästrategia hyväksyttiin jo viime syksynä, toimeenpano on lähtenyt liikkeelle hitaasti. Koko maan tasolla Pohjanmaan hyvinvointialue on aktiivinen edelläkävijä. Aluehallituksen kokouksen jälkeen myös syöpästrategian toimeenpanon tiekartta on julkaistu, joten nyt ei ole enää muillakaan alueilla syitä odotella.

Syöpästrategian valmistelun taustalla on laaja asiantuntijajoukko ja laadukas tutkimusaineisto. Se osoittaa erityisen selvästi yhden epäkohdan nykyisessä järjestelmässämme: se kohtelee eri ihmisiä eri tavoin. Sosioekonomiset taustatekijät eriyttävät ihmisiä monessa eri kohdassa syövän hoidon polulla oireiden havaitsemisesta tutkimuksiin pääsyyn ja edelleen valittaviin hoitoihin ja sairauden ennusteeseen.

Te näette tässä taustalla dian, johon kokosin muutamia keskeisimpiä nostoja tähän liittyen.

Yksi asia, mistä julkisessa keskustelussa voi saada hyvinkin vääristyneen kuvan, on hoidon hinta Suomessa. Suomalainen potilas maksaa hoidosta selvästi enemmän kuin eurooppalainen verrokki ja tämä itsessään on jo keskeinen tekijä eriarvoisuuden taustalla.

Kaikista edellä mainituista syistä esitin, että hyvinvointialue perustaisi työryhmän syöpästrategian toimeenpanemiseksi. On varmasti perusteltua, kuten vastauksessakin tuodaan esille, että tiettyjä asioita suunnitellaan ja tehdään Uusimaa-tasoisesti yhdessä muiden hyvinvointialueiden, Helsingin ja HUSin kanssa. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että iso osa toimenpiteistä on nimenomaisesti hyvinvointialueen vastuulla ja hyvinvointialueet päättävät itsenäisesti niistä.

Perusterveydenhuollon merkitys läpi syöpäpotilaan hoitopolun on merkittävämpi kuin valtaosa ehkä ymmärtääkään – erityisesti aiemmin mainituissa matalan tulotason ja matalamman sosioekonomisen aseman ryhmissä. Nykyiset rekisterit eivät saa järjestelmällisesti kerättyä tietoa diagnoosiviiveistä, mutta tiedämme niiden kytkeytyvän vahvasti oireiden tunnistamattomuuteen ja hoitoonpääsyn haasteisiin.

Usein vastuu syövänhoidosta siirretään erikoissairaanhoidolle, mutta kyse on paljon muustakin kuin syöpäleikkauksista, sädehoidosta, sytostaateista ja muista lääkehoidoista. Ennaltaehkäisy, varhainen toteaminen ja kuntoutus ovat mitä suuremmissa määrin hyvinvointialueen vastuulla.

Hoitopolkuja on kehitettävä yhteistyössä. Konsultaatiokäytänteitä onkin parannettu, mutta kehitettävää on erityisesti syöpähoitojen päättymisen jälkeisessä ajassa. Syöpään sairastuneet palaavat erikoissairaanhoidon seurannasta yhä nopeammin perusterveydenhuollon asiakkaiksi ja siksi osaamisen vahvistaminen myös tällä saralla on tärkeää. Toivonkin, että hyvinvointialue ottaa tämän vahvasti agendalleen.

Suomessa keskustelu painottuu vahvasti ikääntymisen aiheuttamien syöpätapausmäärien kasvuun, mutta samaan aikaan lisääntyvät myös nuorien aikuisten syövät. Koska yhä useammin syövänhoidossa päästään parantavaan lopputulokseen, tässä ryhmässä korostuvat erilaisten pitkäaikais- ja myöhäishaittojen tunnistaminen sekä työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen, sillä parhaimmillaan nämä potilaan voivat elää vielä vuosikymmeniä syövän sairastettuaan. Muualta maailmasta löytyy syöpäpotilaiden omia kuntoutuskeskuksista, kun meillä kuntoutusta ei ole vielä nimeksikään.

Syöpäseulonnat ovat yksi keskeinen osa ennaltaehkäisyä. Syöpärekisteri julkaisi vuoden 2024 syöpäseulontojen osallistumistilastot keväällä. Ne osoittivat syöpäseulontoihin osallistumisen olevan kolmanneksi heikointa Länsi-Uudellamaalla. Länsi-Uusimaa jää jälkeen erityisesti rintasyövän ja suolistosyövän seulontatilastoissa. Rintasyövän osalta osallistumisaktiivisuus on toiseksi alhaisinta koko maassa. Kohdunkaulansyövän seulonnassa yllämme vain juuri ja juuri keskitasoon. Tässä emme siis todellakaan ole mallioppilaita.

Siksi olemmekin jättäneet yhdessä valtuutettu Ahlroosin kanssa valtuustokysymyksen, jossa kysytään mitä hyvinvointialue tekee syöpäseulontojen osallistumisasteen parantamiseksi sekä rintasyöpäseulontojen laajentamiseksi suositusten mukaisesti. Toivottavasti käytte kannattamassa tätä.

Aivan viimeisenä nostona teille kysymys, joka toivottavasti jää jokaisen täällä istuvan mieleen: Onko jokaisella potilaalla tosiasiallisesti yhtäläinen mahdollisuus päästä oikea-aikaisesti diagnostiikkaan ja saada sairauteensa vaikuttavin tarkoituksenmukainen hoito?

Kiitos.