Vammaiset ihmiset ansaitsevat aidosti yksilölliset ja riittävät palvelut
Pidin oheisen puheenvuoron Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston kokouksessa 6.10.2026.
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kuulijat,
Mietin pitkään, mitä haluaisin tässä puheenvuorossa sanoa. Tässä kokouksessa on käsittelyssä useampia vammaispalveluihin ja vammaisten ihmisten oikeuksiin liittyviä valtuustoaloitteita ja -kysymyksiä. Pyrin vetämään ajatukseni näistä yhteen.
En tiedä, miten on mahdollista, että vammaisten ihmisten ja heidän läheistensä kokemus on niin erilainen kuin näissä vastauksissa annettu kuva. Voi olla, että asiakkaiden tilannetta arvioidaan keskenään yhdenvertaisesti, mutta lain edellyttämiä aidosti yksilöllisiä ja riittäviä palveluja, jotka mahdollistavat yhdenvertaisen elämän vammattomien ihmisten kanssa, ei valitettavasti nykyisillä ohjeistuksilla läheskään aina taata.
Tämä nyt käsittelyssä oleva valtuustoaloite palautettiin aluehallituksessa pariinkin otteeseen uudelleen valmisteluun. Vammaisneuvostolta ei esimerkiksi alun perin ollut kysytty lainkaan lausuntoa, vaikka asia koskee oleellisesti juuri heitä. Koen, että lausunnossa esitetyt huolet on myös lopullisessa vastauksessa suurelta osin ohitettu kokonaan.
Myöhemmin tässä kokouksessa käsittelyssä olevaan valtuutettu Rodriguezin aloitteeseen vammaisten ihmisten osallisuudesta ja itsemääräämisoikeudesta annetussa vastauksessa todetaan:
Asiakkaiden palveluja ei ole vähennetty säästösyistä. Kyse on harmonisoinnista hyvinvointialueen tasoisesti ja palvelukokonaisuuksien läpikäyminen uuden vammaispalvelulain siirtymäkauden velvoittamana.
Sosiaalihuoltolaki on ollut ensisijainen vammaispalvelulakiin nähden ennenkin, tähän ei tehty muutoksia vuonna 2025 voimaan astuneessa vammaispalvelulaissa. Kirjauksen soveltaminen on kuitenkin oleellisesti muuttunut heikentäen vammaisten ihmisten saamia palveluja. Soveltamistavan muutos on johtanut asiakkaan näkökulmasta kahteen keskeiseen asiaan: itsemääräämisoikeus vähenee ja maksut nousevat.
Sosiaalihuollon mukaisista palveluista peritään asiakasmaksuja, kun taas vammaispalvelulain mukaiset palvelut ovat pääsääntöisesti maksuttomia.
Lisäksi on selvää, että kotihoito, jolla henkilökohtaista apua yhä useammin korvataan, ei vastaa samaan tarpeeseen kuin henkilökohtainen apu eikä asiakkaalla ole samanlaista mahdollisuutta määritellä avun sisältöä, sillä kotihoidon käynnit ovat kestoltaan huomattavasti lyhyempiä kuin henkilökohtaisen avustajan. Kotihoidon työntekijällä ei myöskään ole lupaa lähteä asiakkaan kanssa esimerkiksi asioimaan.
Pohdin myös kotihoidon kantokykyä. Jo nyt kotihoidossa joudutaan venymään äärimmilleen. Jos asiakasmäärät merkittävästi kasvavat, lisääntyvätkö resurssit samassa suhteessa?
Palaan lopuksi soveltamisohjeen tarpeeseen.
Nykyasetelma on epäreilu. Käytännössä sisäisiä ohjeita työntekijöille on tehty, mutta ne eivät ole julkisia ja täten asiakkaat eivät voi vedota niihin. Yhdenvertaisuuden toteutumista palvelujen myöntämisessä on täten vaikea arvioida.
Kiitos.