EDUSKUNTAVAALIT



Olen ehdolla eduskuntavaaleissa 2023 Uudenmaan vaalipiirissä.

SDP Uudenmaan ylimääräinen piirikokous nimesi ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaansa kesäkuussa Järvenpäässä. Minulla on ilo ja kunnia olla osa tätä joukkoa.

Haluankin jo tässä kohtaa kiittää kaikkia, jotka ovat minuun uskoneet ja osoittaneet luottamuksensa ensin esittämällä minua ehdokkaaksi ja sittemmin ehdokkuuden vahvistamisen muodossa.

Jokainen politiikassa mukana ollut tietää, että ennen kaikkea kyse on yhdessä tekemisestä - yhteisiä asioita ei voi hoitaa yksin. Siksi en halua luvata kuuta taivaalta, vaan puhua itselleni ja muille tärkeiden asioiden puolesta ja ennen kaikkea tehdä työtä maailman muuttamiseksi edes piirun verran paremmaksi paikaksi. Muutokset ovat välillä tuskastuttavan hitaita, mutta ilman kovaa työtä ja uskoa parempaan tulevaisuuteen asiat eivät muutu lainkaan.

Uudenmaan vaalipiiriin kuuluvat: Askola, Espoo, Hanko, Hyvinkää, Inkoo, Järvenpää, Karkkila, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi, Lapinjärvi, Lohja, Loviisa, Myrskylä, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Porvoo, Pukkila, Raasepori, Sipoo, Siuntio, Tuusula, Vantaa ja Vihti.

Aiemmin olen ollut ehdolla kuntavaaleissa 2021 ja aluevaaleissa 2022. Kuntavaaleissa tulin valituksi Espoon kaupunginvaltuuston varavaltuutetuksi ja aluevaaleissa Länsi-Uudenmaan aluevaltuutetuksi.


Olen ehdolla eduskuntaan, koska haluan pitää huolta hyvinvointiyhteiskunnastamme, joka mahdollistaa hyvän elämän kaikille. Sairaanhoitajana ja lähihoitajana tunnistan sosiaali- ja terveyspalveluiden haasteet ja haluan tuoda käytännön kokemukseni päätöksentekoon. Valtakunnallisen syöpäjärjestön puheenjohtajana ja itsekin syöpää sairastaneena haluan edistää kansallista syöpästrategiaa, jotta jokainen suomalainen saisi tarvitsemaansa apua ja tukea sairastuessaan syöpään. Jo joka kolmas meistä sairastuu syöpään elämänsä aikana.

Reilu ja joustava työelämä tukee eri elämäntilanteissa olevien ihmisten työn tekoa ja jaksamista. On kestämätöntä, että yhä useampi jää työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyssyiden vuoksi. Työhyvinvointiin ja työssäjaksamiseen on panostettava. Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä haluan nostaa liki 1,3 miljoonan yksinasuvien joukon näkyväksi ja tehdä työtä sen eteen, että poliittisessa päätöksenteossa huomioidaan myös yksinasuvien hyvinvointi.

Millään näillä tavoitteilla ei kuitenkaan ole merkitystä, jos emme huolehdi elinkelpoisesta maapallosta. Vihreä siirtymä tulee nähdä ennen kaikkea mahdollisuutena, ei uhkana.

Millaisten asioiden puolesta sitten aion puhua kampanjassani? Sellaisten, jotka ovat aidosti lähellä sydäntäni. Näitä ovat esimerkiksi:

* Panostukset työhyvinvointiin ja erityisesti mielen hyvinvointiin, jotta ihmiset jaksavat työelämässä. Ikääntyvien työntekijöiden ohella on huolehdittava siitä, että nuoret voivat hyvin työelämän kasvavien vaatimusten keskellä.

* Kuntoutus osaksi hoitopolkuja ihmisten työ- ja toimintakyvyn ja ennen kaikkea elämänlaadun säilyttämiseksi.

* Kansallinen syöpästrategia Suomeen, millä taataan yhdenvertainen ja kokonaisvaltainen hoito ja tuki kaikille syöpään sairastuneille sekä tuetaan myös läheisten jaksamista vakavan sairauden kohdatessa.

* Yksinasuvien tunnistaminen poliittisessa päätöksenteossa. Yksinasuvien asemaa on mahdotonta parantaa, jos heitä ei edes tunnisteta omana väestöryhmänä. Tarvitsemme tutkimusta yksinasuvista sekä poikkihallinnollisen työryhmän, joka selvittää keitä yksinasuviin kuuluu, millaisia haasteita he kohtaavat ja ennen kaikkea tekee konkreettisia esityksiä yksinasuvien aseman parantamiseksi.

Kuulen myös mielelläni muiden ajatuksia siitä, millaisia asioita olisi tärkeää tuoda esille.



VAALIKONEET JA SITOUMUKSET

Voit lukea lisää ajatuksistani erilaisiin teemoihin liittyen monista vaalikoneista:

Ylen vaalikone

Helsingin Sanomien vaalikone

Länsiväylän vaalikone

Iltalehden vaalikone

Duunitorin vaalikone

MTV:n vaalikone


Löydät vastaukseni myös Nuorten vaalikoneesta ja Ilta Sanomien vaalikoneesta (suora linkki vastauksiin ei valitettavasti ole käytettävissä).


Lisäksi olen allekirjoittanut sitoumuksia, joiden tavoitteita olisin valmis edistämään kansanedustajana.

Syöpästrategia NYT!

Oikeudenmukainen siirtymä

Seta ry

Saamelaisten oikeudet NYT

Naisjärjestöjen keskusliitto

Suomen Lukiolaisten Liitto

Tieteentekijät


Mukaan kampanjaan?

Tätä kampanjaa ei tehdä yksin, vaan tukitiimi on isommassa roolissa kuin koskaan aiemmin. Jos juuri sinä olisit valmis auttamaan, mukaan voi ilmoittautua oheisen lomakkeen kautta: Tarun tukitiimi.

Kaikenlaista apua ja osaamista kaivataan ja osallistua saa omien resurssien rajoissa. Aiempaa kampanjakokemusta ei tarvita. Jos jokin mietityttää, ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää: salovaarataru@gmail.com tai Whatsapissa 045 7884 5016.

Jos sinulla on mahdollisuus tukea kampanjaani rahallisesti, voit lahjoittaa Mobilepaylla, tilisiirrolla tukiyhdistykseni Terveyttä, tukea ja turvaa ry:n tilille tai vaihtoehtoisesti puolueen SecurityCast-palvelun kautta.


Mobilepay: 50039


Tilisiirto:

Saaja: Terveyttä, tukea ja turvaa ry

Tilinumero: FI72 5780 3820 1992 05

Viesti: Vaalituki Taru Salovaara

Lahjoita verkkomaksun/mobiilimaksun kautta: https://donation.securycast.com/sdp-eduskuntavaalit?d=4908c0a0-e28a-11e8-8985-00155d356515&aid=1224